Se normaalin nurjapuoli

Todellisuus vääntyy ja kääntyy, aina katsojan mukaan.

Se mikä on normaalia meillä, ei ole normaalia naapurissa, naapurin normaali ei ole normaalia toisessa kodissa jossain muualla.

Meillä oli esikoisen kuntoutuksen seurantakäynti. Teini voi paremmin kuin koskaan. Se veli taas... Se ei voi olla yhtään yksin, pelkotilat, ahdistus, tunnelukot, jumit...Terapeutti kysyi, kuinka jaksan. Mitä siihen. Näillä mennään. Meillä on normaalia, että äiti kulkee ilta illan perään ja huolehtii. Meillä ei ole normaalia, että tietenkin suihkussa pestään tukka tai käytetään sen tukanpesun yhteydessä shampoota, meillä ei ole normaalia, että 12-vuotias pesee itsenäisesti hampaansa tai että,se muistaa syödä iltapalaa tai välipalaa tai mitään palaa. Meillä ei ole normaalia se, että lapsi pystyy itse huolehtimaan läksynsä ja muut asiat.

Meillä normaalia on, että lapsi ei pysty puhumaan. Meillä on normaalia, että 12-vuotias tarvitsee aikuista koko ajan. Meillä on normaalia, että lapset eivät ole yhtään yksin kotona. Meillä on normaalia, että mä olen kaikki illat kotona ja mies on aamut. Meille on normaalia, että aikuiset eivät näe toisiaan moneen päivään hereillä. Meillä on normaali se, että mikään ei ole normaalia.
Meillä on omat normit.

Nyt on helpompaa kuin vuosi sitten. Vuosi sitten oli helpompaa kuin pari vuotta sitten. Siihen luotan, että vuoden päästä on helpompaa kuin nyt. Onneksi on puhelin ja internetti ja ne kärsivälliset ystävät, jotka jaksavat sitä, että he tulevat meille enkä minä heille.